Eilen oli se naistenpäivä. Tänään sitten saadaankin lukea, kuinka Varpu Tavista tuli Afrikassa parempi nainen :) Nyt maaliskuussa vietetään niin rasisminvastaista viikkoa kuin Namibian itsenäisyyspäivää, mutta kurkistetaas ensin Namibian naapurimaahan!
Vieraskynänä siis kokonaisvaltaisesta terveydestä bloggaava Varpu muutaman vuoden takaisella Botswana-aiheisella postauksellaan, olkaa hyvät!
Artikkeli on julkaistu aiemmin Varpun omilla sivuilla http://varputavi.wordpress.com/2009/06/01/parempi-nainen, check also www.varputavi.com.
Minusta tuli Afrikassa parempi nainen. Kohtasin pelkoni, voitin ne ja huomasin niiden suhteellisuuden. Kerran savannilla patikoidessamme jouduimme viiden urosleijonan saartamiksi, ja eräänä aamuna mennessämme safariteltastamme aamukahville näimme teltan vieressä yöllisiä leopardin jälkiä – näiden rinnalla kaksimetrinen musta mamba jäi kolmannelle sijalle. Löysin sisältäni suuren seikkailijan.
Tosin seikkailua auttoi ehdoton luottamukseni oppaaseemme TT:hen (kuvassa yllä; lyhenne on hänen vaikeahkosta etunimestään), joka ladattu kivääri kainalossa kuljetti meitä ja kertoi syvällisellä asiantuntemuksella savannin ekosysteemistä, eläinten käyttäytymisestä jne. Hän ja avustava opas Aubrey pystyivät kuulemaan esimerkiksi lintujen äänistä leijonien kulkureitit. Linnut nimittäin varoittavat muita eläimiä saalistavista kissoista.
Varsinainen liikunta rajoittui patikointiin. Tahti oli rauhallinen, eivätkä matkat olleet mitenkään vaativia. Selvyyden vuoksi: lähikuvausetäisyydelle eläimistä menimme isoilla maastoautoilla, joilla tehtiin eläinten tarkkailuretkiä. Villieläimet eivät hahmota autoa uhkaksi, kunhan ihmiset pysyvät auton sisällä, eivätkä heilu levottomasti. Taitavat oppaat ajavat autoa rauhallisesti ja oikealla etäisyydellä eläimistä, niin etteivät eläimet häiriinny.
Footsteps Camp on hieno yhdistelmä luksusta ja luonnossa elämistä. Kaikki tapahtui luontoa ja eläimiä häiritsemättä, ja kuitenkin samaan aikaan nautimme uskomattoman hienoja aterioita (jotka oli valmistettu avotulella!). Iltaisin istuimme nuotion äärellä juttelemassa, ja oppaamme osoittautuivat fiksuiksi ja lukeneiksi miehiksi. Meillä oli TT:n kanssa yhteinen lempikirjailijakin, Alexander McCall Smith, jonka Mma Ramotswe -kirjat näyttivät kuuluvan myös botswanalaisten lukulistalle.
Sairastuin Afrikka-kuumeeseen. Edellinen Afrikan matkani Etelä-Afrikkaan oli traumaattinen (meidät ryöstettiin veitset kurkulla Johannesburgissa, ja maa oli muutenkin niin väkivaltainen ja yhteiskunta epäoikeudenmukainen), mutta silloinkin löysin sen todellisen oman Afrikkani Krügerin kansallispuistosta.
Patikointisafari oli kuitenkin aivan muuta kuin autolla ajelu kansallispuistossa. Savannille jalkautuminen avasi luonnon äänet, eläinten elämän ja koko maiseman ihan toisella tavalla. Kihelmöivänä lisänä oli täydellisen valppauden tunne, kun joka hetki piti kaikki aistit tarkkoina ja tunsi että mitä tahansa saattaisi periaatteessa tapahtua. Käytännössä patikoinnit ovat enimmäkseen rauhallisia, oppaat kiertävät vaarallisemmat eläimet ja keskittyvät pienempiin eläjiin ja koko ekosysteemiin. Sellainen tapaus kuin meillä, että todella kohtaa leijonia, on hyvin harvinainen. Se on kuitenkin osoitus siitä, ettei luontoa voi koskaan ennustaa, eikä sitä voi suunnitella.
Kirjoitan kokemuksistani enemmän lehtiartikkeliin, joka tullaan julkaisemaan juttusarjassani Kunto & terveys -lehdessä syksyn aikana.
Näimme siellä erittäin harvinaisen pöllön, Pel´s Fishing Owlin, jonka näkeminen tuottaa kuulemma hyvää onnea.
Seuraavaksi nämä seikkailukengät astelevat ehkä Namibiassa …
Varpun toinen kirjoitus Liikuntaa alkuihmisten tapaan löytyy tämän linkin takaa.
KielinMielin 
Pingback: Rasisminvastainen viikko « OppiSoppi