Viime viikolla julkaisin Varpu Tavin vieraskirjoituksen Parempi nainen, ja tässä on jatkoa Afrikkateemalle.
Eilen oli se naistenpäivä. Tänään sitten saadaankin lukea, kuinka Varpu Tavista tuli Afrikassa parempi nainen :) Nyt maaliskuussa vietetään niin rasisminvastaista viikkoa kuin Namibian itsenäisyyspäivää, mutta kurkistetaas ensin Namibian naapurimaahan!
Vieraskynänä siis kokonaisvaltaisesta terveydestä bloggaava Varpu muutaman vuoden takaisella Botswana-aiheisella postauksellaan, olkaa hyvät!
Artikkeli on julkaistu aiemmin Varpun omilla sivuilla http://varputavi.wordpress.com/2009/06/01/parempi-nainen, check also www.varputavi.com.
Minusta tuli Afrikassa parempi nainen. Kohtasin pelkoni, voitin ne ja huomasin niiden suhteellisuuden. Kerran savannilla patikoidessamme jouduimme viiden urosleijonan saartamiksi, ja eräänä aamuna mennessämme safariteltastamme aamukahville näimme teltan vieressä yöllisiä leopardin jälkiä – näiden rinnalla kaksimetrinen musta mamba jäi kolmannelle sijalle. Löysin sisältäni suuren seikkailijan.
Tosin seikkailua auttoi ehdoton luottamukseni oppaaseemme TT:hen (kuvassa yllä; lyhenne on hänen vaikeahkosta etunimestään), joka ladattu kivääri kainalossa kuljetti meitä ja kertoi syvällisellä asiantuntemuksella savannin ekosysteemistä, eläinten käyttäytymisestä jne. Hän ja avustava opas Aubrey pystyivät kuulemaan esimerkiksi lintujen äänistä leijonien kulkureitit. Linnut nimittäin varoittavat muita eläimiä saalistavista kissoista.
Varsinainen liikunta rajoittui patikointiin. Tahti oli rauhallinen, eivätkä matkat olleet mitenkään vaativia. Selvyyden vuoksi: lähikuvausetäisyydelle eläimistä menimme isoilla maastoautoilla, joilla tehtiin eläinten tarkkailuretkiä. Villieläimet eivät hahmota autoa uhkaksi, kunhan ihmiset pysyvät auton sisällä, eivätkä heilu levottomasti. Taitavat oppaat ajavat autoa rauhallisesti ja oikealla etäisyydellä eläimistä, niin etteivät eläimet häiriinny.
Footsteps Camp on hieno yhdistelmä luksusta ja luonnossa elämistä. Kaikki tapahtui luontoa ja eläimiä häiritsemättä, ja kuitenkin samaan aikaan nautimme uskomattoman hienoja aterioita (jotka oli valmistettu avotulella!). Iltaisin istuimme nuotion äärellä juttelemassa, ja oppaamme osoittautuivat fiksuiksi ja lukeneiksi miehiksi. Meillä oli TT:n kanssa yhteinen lempikirjailijakin, Alexander McCall Smith, jonka Mma Ramotswe -kirjat näyttivät kuuluvan myös botswanalaisten lukulistalle.
Sairastuin Afrikka-kuumeeseen. Edellinen Afrikan matkani Etelä-Afrikkaan oli traumaattinen (meidät ryöstettiin veitset kurkulla Johannesburgissa, ja maa oli muutenkin niin väkivaltainen ja yhteiskunta epäoikeudenmukainen), mutta silloinkin löysin sen todellisen oman Afrikkani Krügerin kansallispuistosta.
Patikointisafari oli kuitenkin aivan muuta kuin autolla ajelu kansallispuistossa. Savannille jalkautuminen avasi luonnon äänet, eläinten elämän ja koko maiseman ihan toisella tavalla. Kihelmöivänä lisänä oli täydellisen valppauden tunne, kun joka hetki piti kaikki aistit tarkkoina ja tunsi että mitä tahansa saattaisi periaatteessa tapahtua. Käytännössä patikoinnit ovat enimmäkseen rauhallisia, oppaat kiertävät vaarallisemmat eläimet ja keskittyvät pienempiin eläjiin ja koko ekosysteemiin. Sellainen tapaus kuin meillä, että todella kohtaa leijonia, on hyvin harvinainen. Se on kuitenkin osoitus siitä, ettei luontoa voi koskaan ennustaa, eikä sitä voi suunnitella.
Kirjoitan kokemuksistani enemmän lehtiartikkeliin, joka tullaan julkaisemaan juttusarjassani Kunto & terveys -lehdessä syksyn aikana.
Näimme siellä erittäin harvinaisen pöllön, Pel´s Fishing Owlin, jonka näkeminen tuottaa kuulemma hyvää onnea.
Seuraavaksi nämä seikkailukengät astelevat ehkä Namibiassa …
Varpun toinen kirjoitus Liikuntaa alkuihmisten tapaan löytyy tämän linkin takaa.
Tällä kertaa järjestän arvonnan englanninkielisestä lehdestä blogissani KieliKoru, missä voi osallistua 8.3. asti. Kommentilla saa yhden arvan, lisäarpoja saatavilla myös.
Posted in Uncategorized
Tämä artikkeli on kyllä jo tainnutkin jo Twitterit ja Facebookit kiertää, mutta linkitän tännekin Kersti Juvan huomioita kyllä/yes-sanojen käytöstä Kotus-blogissa. On kyllä ihan mielenkiintoista muistuttelua siitä, ettei sanoja aina voi kääntää ilman tekstiyhteyttä, mutta lausetasollakaan ei välttämättä voida kääntämällä kääntää vaan etsiä kohdekielessä – tai oikeastaan -kulttuurissa – toimiva ilmaisu.
Joko olet osallistunut ystävänpäiväarvontaan Enkkua-blogissani?
Posted in Uncategorized
Tämän viikon vieraskynäilijänä on Simone Australiasta, joka teki kevereilleen pienen kyselyn eiliseen Australia Day -teemaan liittyen. Enkkua-blogissa julkaistussa tekstissä kerrotaan, millaisena he itse australialaisuutensa kokevat.
Vielä ehdit vastata kysymykseen, mikä on paras Aussibändi ja olla mukana arvonnassa, missä on mahdollista voittaa joko iso AC/DC-paita tai pieni AC/DC-body, tai lasinaluset Queenslandista!
Ps. Viikonlopun vieraskirjoitukset jatkuvat OppiSopissa opiskeluteemalla, kun Tyylisuuntauksia-blogin Jarna kertoo haastattelussa koulunpenkille palaamisesta aikuisiällä, miten jaksaa opintojaan suurperheen äitinä ja mielipiteitään nykypäivän koulumaailmasta.
Jenni Meronen on suomalainen freelance-toimittaja Roomassa, Italiassa. Hän antoi julkaistavaksi mainiosti havainnollistavan tekstinsä englantilaisista (laina)sanoista italiassa. Englantia italialaisittain aloittaa eri blogeissani avattavan Vieraskynäpalstan. Nauttikaa!
Englantia italialaisittain
Italialaisilla tuntuu olevan ristiriitainen suhtautuminen englantiin. Harva osaa sitä kunnolla, vaikka englantia opiskellaan kouluissa suurinpiirtein yhtä kauan kuin Suomessakin. Ehkä juuri siitä syystä englantia pidetään jonkinlaisena lisäarvona, ja sitä tungetaan sinnekin jossa sitä ei tarvittaisi. Tuloksena on se, että englanninkielisiä sanoja usein joko lausutaan tai kirjoitetaan väärin tai niitä käytetään väärissä asiayhteyksissä.
Italialainen esimerkiksi ei käy seksikaupassa vaan seksikkäässä kaupassa, sexy shopissa. Rikosdraamoihin keskittyvä ilta televisiossa on jostain ihmeen syystä serata crime, ja suihkussa käytetään doccia bodya eli suihkugeeliä. Kävelyn sijaan harrastetaan trendikkäästi walkingia, ja sauvakävely puolestaan on nordic walking. Huhujen sijaan käytetään englanninkielistä termiä rumors ja lennot varataan last minute. Tietokoneenkäyttäjät (tai mikseivät muutkin käyttäjät) ovat users ja uutiset news, ja näitä sanoja yhdistellään surutta italiankieleen.
Koditon on Italiassa usein homeless ja teini-ikäinen teenager, alle 35-vuotias on under 35 (numerot lausutaan kuitenkin italiaksi). Kun homoseksuaali tulee ulos kaapista, on muodikasta sanoa fare outing. Italialainen syö all you can -pizzeriassa josta on kätevästi pudotettu “eat” pois ja ostaa suklaapatukan self-automaatista.
Ja kun uudelle yhteisautopalvelulle valittiin nimeä, tuli siitä car sharing. Tuloksena on hauskoja keskusteluja vanhempien ihmisten kanssa: “Otimme käyttöön car sharing -palvelun”, “Minkä?”, “Car sharing”, “Siis mikä?”, “CAR SHARING”, ja niin edelleen… Samoin kaikkien elokuvien nimiäkään ei enää käännetä italiaksi, vaikka itse elokuvat dubataan yhä.
Asuntojen vuokrailmoituksissa lukee usein “tutti i confort”, kaikki mukavuudet, jossa m on vaihdettu italialaiseen suuhun paremmin sointuvaksi n:ksi. Lyhyttä kurssia tarkoittava stage tulee käsittääkseni ranskankielestä, mutta Italiassa se lausutaan yleensä englantilaisittain, jolloin se sotketaan esiintymislavaan.
Kun väärä lausunta yleistyy, löytää yllättäen itsensä tilanteesta jossa on pakko huonontaa omaa englanninkielen tasoaan vain jotta tulisi ymmärretyksi. Jos esimerkiksi haluan keskustella ajankohtaisohjelma Reportin viimeisimmästä jaksosta, pitää se lausua paino ensimmäisellä e:llä, vähän niinkuin Suomessakin. Spray eli hiussuihke puolestaan lausutaan “sprai”, ei “sprei”.
Olen kuitenkin huomannut, että mitä pidempään Italiassa asun, sitä enemmän alan tehdä englannissa virheitä. Siis aivan samoja virheitä kuin italialaiset. Maassa maan tavalla!
Jenni Meronen
www.jennimeronen.com
Lisää Jennin juttuja löydät ylläolevasta linkistä, mutta tässä on pieni kooste:
Italian parhaat rannat – Top 10
Aito Italia löytyy maaseudulta
Eurooppalaisten lukutaito huonolla tolalla
Anopin ja miniän suhde hiertää Italiassa
Italiassa kuolema kohdataan olohuoneessa
Donald Duck, suomalaisittain siis tietenkin Aku Ankka, on vissiin aina ollut suositumpi kuin sarjakuvaystävänsä Mikki Hiiri, Mickey Mouse siis, josta taas tunnutaan pitävän enemmän niin Amerikassa kuin Italiassa ja muuallakin. Olemmeko me suomalaiset yhtä lyhytpinnaisia ja temperamenttisia kuin Aku? Vai vetoaako meihin sittenkin se ainainen epäonnistuminen? Mikki taas saatetaan nähdä liian positiivisena ja fiksuna hahmona.. Aku Ankka -lehteä ei käsittääkseni muualla ilmesty kuin meillä ja Ruotsissa, muualla ilmestyvät lehdet julkaistaan Mikin nimellä, kuten Topolino Italiassa. Taskukirjamaisia julkaisuja Akun ja Roopen nimissä ilmestyy muuallakin.
Mikin suosiosta kertoo esimerkiksi kalifornialaisen matkailusivuston kysely, joka näyttää, että hiiriherran tapaamista toivoo huomattava osa äänestäneistä, kun taas Akua kaipailee harvempi:
http://gocalifornia.about.com/gi/pa…ubmit+Vote
tiedetään Helsingin kaupunginkirjaston Kysy mitä vain -palstalla kertoa.
Tai sitten asia on niin, että
eurooppalaiset ovat enemmän kiinnostuneita sisällöstä kuin muodosta. Yhdysvalloissa asia on toisin päin. Amerikkalaiset näkevät Mikki Hiiren vain söpönä piirroshahmona. Tämän takia Aku Ankka on paljon suositumpi Euroopassa,
Don Rosa tuumi Suomenvierailullaan.
Rosa on myös todennut, että
hänenkin mielestään Mikki on turhan yksiulotteinen hahmo.
– Mikki Hiiri on mielestäni tylsä, sillä hän on puhtaasti hyvä tyyppi. Siinä ei ole mitään vikaa, mutta Aku ja Roope ovat huomattavasti kiinnostavampia, sillä vaikka hekin ovat kilttejä tyyppejä, he ovat myös antisankareita.
Helsingin Sanomien verkkoliitteessä kerrotaan, että
Suomenkielisen nimensä Aku sai Aku Ankka -lehden ensimmäiseltä päätoimittajalta Sirkka Ruotsalaiselta. Roopelle nimen antoi suomentaja Aili Laine. Aku ehti esiintyä Seura-lehdessä myös Ankka Lampisena.
Kääk-sanaa ei ollut suomenkielessä ennen Akua. Legendaarisen lausahduksen keksi Akkarin toinen päätoimittaja Alli Peltonen.
Kaikki nämä “uudissanat”, Aku, Roope ja kääk, ovat varmasti muovanneet maailmankuvaamme ainakin jossain määrin.
Hämmästyttävää sen sijaan on, että Rosan mukaan
Yhdysvalloissa lapset lopettivat sarjakuvien lukemisen lähes täysin 60- ja 70-luvuilla, joten tarinat eivät ole nykynuorille tuttuja. Amerikkalaiset tuntevat Akun ja Mikin lähinnä t-paitojen symboleina Disneyworldissa. Mikki on hahmona tutumpi heille, sillä sitä käytetään Disney-yhtiön symbolina. Söpö Mikki on parempi symboli yhtiölle kuin kiroileva Aku Ankka olisi.
Jaakko Suominen pohtii Aku Ankan teknologista ympäristöä.
En osaa eritellä, miten sarjakuvat ovat vaikuttaneet minuun tai maailmankuvaani – tuskin ainakaan haitallisesti – mutta niillä on ollut merkitystä mielihyvän tuottajina, ajanvietteenä ja uusien ajatusten herättäjinä. Nykyään mielihyvä on edelleen keskeistä lukuharrastuksessa, mutta katson uusia ja vanhoja Aku Ankkoja toisin silmin kuin aiemmin. Konekulttuurin tutkijana havainnoin Aku Ankkaa erityisesti teknologisena ympäristönä. Sarjakuvahahmot käyttävät melkein joka tarinassa erilaisia viestimiä, liikennevälineitä, kodinkoneita ja mitä mielikuvituksellisimpia uusia teknisiä kehitelmiä. Laitteet toimivat sarjakuvien taustalla, visuaalisina kaluste-elementteinä mutta myös usein keskeisessä roolissa koko juonen etenemiselle. Tässä luvussa pohdin sarjakuvan tapaa esittää ja kuvata koneita, laitteita, keksintöjä sekä niiden käyttötapoja. Tutkin, miten ihmisen ja koneen suhdeverkostoja tuotetaan näkyviksi, ja kiinnitän huomioni verkostojen kuvaustavoissa tapahtuneisiin muutoksiin.
Esittelen sarjakuvien teknokulttuurista havainnointitapaa lapsuuttani vanhemman sarjakuva-aineiston avulla. Tarkastelen, millä tavoin Aku Ankka -lehti osallistui 1950-luvun suomalaiseen teknologiakeskusteluun. 1950-luvun alusta lähtien Suomessa julkaistun Aku Ankan arkipäiväinen teknoympäristö oli henkilöautoineen, kodinkoneineen ja televisioineen jotain sellaista, mistä useimmissa maan kotitalouksissa vasta unelmoitiin. Miten Aku Ankka kertoi teknologisesta muutoksesta? Miten se oli osa muutosta?
Hyvin mielenkiintoinen näkökulma. Itse taas olen usein ihastellut Akuissa esiintyvää rikasta, hauskaa, nykyaikaan sidottua intertekstuaalista (käännös)kieltä. Muovaako tuokin kieli mielikuvaamme Akusta? Mielihyväähän aivoja kutkuttelevat tekstit tuovat ja lisäävät sarjakuvan lukukokemusta. Kieli ja kulttuuri nivoutuvat saumattomasti yhteen useissa repliikeissä.
Kielen ja kulttuurin muovaaman mielen yhteys näkyy ehkä myös tuossa surullisenkuuluisassa käännöksessä veljenpojat: Tupu, Hupu ja Lupu (Huey, Dewey and Louie, oikeilta nimiltään Huebert, Deuteronomy and Louis) ovat oikeasti Akun siskon Dellan poikia, mitä kääntäjärukka ei tuota strippiä kääntäessään vielä tiennyt, nephew-sana kun on sama, olipa kyse veljen- tai siskonpojista (samoin veljen- tai siskontytöille on vain yksi käännösvastine englanniksi: niece).
Entäs Uncle Scrooge sitten? Uutisankka, tai no, jonkinsortin käännöskukkanen tuokin: Roope-setä onkin Akun eno.
Ps. Akun muut sukulaiset englanniksi löydät esimerkiksi täältä.
Pps. Joko olet valinnut presidenttiehdokkaasi? Jokohan nyt Rosa äänestetään presidentiksi..?
Kielten ihmeellinen maailma -blogissa tiedettiin kertoa, kuinka käsityksemme siitä, että Pohjois-Amerikan intiaanit ovat saaneet nimityksensä Intiasta, minne Kolumbus luuli rantautuneensa, ei pidäkään paikkaansa:
Kolumbuksen aikaan Intiaa kutsuttiin Hindustaniksi, joten nimitys ei ole voinut tulla siitä, vaan Kolumbus kirjoitti päiväkirjaansa intiaanien olevan “Jumalan kansaa”, “In Dios”, kuten se espanjaksi kuuluu. Tuosta lausumasta tiputettiin myöhemmin s pois, ja indio tuli intiaanien nimitykseksi.
Kyllä on mielen ja kielen yhteys tässäkin suhteessa kummallinen: joku “tietää” kertoa jotain sanan alkuperästä, ja tämä “tieto” leviää ympäri maailmaa yleisenä totuutena, kunnes se joskus myöhemmin kumotaan – mutta silti tuo vääräksi osoitettu “tietämys” jää varmasti elämään, mieleenpainuvammin kuin totuus sanan alkuperästä. Kuten se harhaluulo, että eskimoilla olisi useampi sana tarkoittamaan lunta. Onkohan niillä viidakon asukkaillakaan edes useampaa sana eri vihreän sävyille, kuten meille lukion englannin kirjassa väitettiin..?
KielinMielin 